Luulen että pahin on jo ohi. Erosta Sinin kanssa on yli kuukausi ja alan pikkuhiljaa tottua yksin olemiseen. Vaikeaa se silti yhä on, eikä päivääkään mene ettenkö ajattelisi kuinka haluaisin että asiat olisivat toisin. Pidän sänkyni vierellä yhä viimekesäisiä valokuvia Ahvenanmaan pyöräretkeltä ja toivon että saisin sen kaiken takaisin. Niin ei vain tapahdu, se on pakko ymmärtää pikkuhiljaa.

Olen seurustellut lähes aina teinivuosista lähtien, muutamaa parin vuoden taukoa lukuunottamatta. Sitä on niin tottunut siihen, että on olemassa joku jota odottaa, ajatella ja ikävöidä. Alkaa olla korkea aika opetella olemaan yksin. Sini oli usein pois, pitkiäkin aikoja, mutta ei se ole sama asia, kun tietää että toinen on kuitenkin jossain ja ajattelee sinua. Toisaalta etenkin talvisin minulle tulee “erakkomaisia” aikoja, jolloin tahtoisin olla enemmän omissa oloissani, mutta nämä ajat eivät koskaan kestä pitkiä aikoja kerrallaan. Usein päivä riittää ja sitten on jo ikävä.

Vaikka emme olleet yhdessä kuin reilun vuoden, rakastuin Siniin todella pahasti. Ja vaikka kaikki on nyt ohi, olen kuitenkin onnellinen kaikesta oppimastani. Nyt olen varma siitä että haluan joskus lapsia ja perheen. Sinin kanssa se tuntui mahdolliselta. Uskon oppineeni myös paljon ekologisemmasta ja eettisemmästä elämäntavasta ja uskon että jatkossa osaan paremmin ajatella miten tällä pallolla kuuluisi elää jotta kaikilla olisi hieman parempi olla.

Seurustelun myötä olen myös onnistunut erkanemaan monista hyvistä ystävistä. Jotenkin vain yhteydenpito on jostain syystä jäänyt tosi vähiin. Tätäkin on hieman pakko petrata. Tuntuu ihan tosi typerältä viettää kauniita päiviä näin kesälomalla pelkissä omissa oloissaan, mutta jostain syystä en jaksa joka päivä tavata ihmisiä tai järjestää jotain ohjelmaa. Jostain syystä “ohjelman järjestäminen” tuntuu itsepetokselta, vaikka yksin ollessaan sitä useammin miettii menneitä eikä oikein osaa päästää irti. Hivenen olen onnistunut jo petraamaankin, on ollut hauska nähdä esimerkiksi serkkua Teemua, joka on asunut Helsingissä jo hyvän aikaa eikä olla oikein vain törmätty. Tuulin ja Hannan kanssa on tullut oltua enemmän, sekin vain hyvä juttu koska he ovat hauskaa seuraa. Lisäksi on tullut nähtyä lukioaikojen luokkakaveria Tuukkaa, jota en ole nähnyt lainkaan sitten lukion.

Joka tapauksessa – yksin oleminen on perseestä. Se on nyt kuitenkin vain kestettävä.