Category Archives: Ranteet auki

Sohvan ostamisen riemua

Vanhempani lupasivat ostaa minulle sohvan kolmekymppisten kunniaksi ja mikäs siinä! Paitsi että helpommin sanottu kuin tehty…

Kävimme valitsemassa ehdokasta ja mikä hyvänsä ei tietenkään kelpaa. Sopivin löytyi kuitenkin… Maskusta! Tässä vaiheessa olisi pitänyt jo hälytyskellojen soida, sillä koko sohvan hankinnasta tulikin kunnollinen projekti.

Ensimmäisen virheen tein aivan itse. Olin mitannut sohvan paikan tarkkaan ja mitat mielessä valitsin sitten sopivan kokoisen. Tai siis loppupaikkaansa sopivan kokoisen. Kuljetusliikkeen miehet kantoivat sohvan paketissa neljänteen kerrokseen ja jo ovella tajusimme ettei se tule mahtumaan sisään. Eteiskäytäväni on nimittäin erittäin ahdas ja ovi sen päässä 90 asteen kulmassa, joten tilaa käännellä ei oikein ole. Pakko oli kuitenkin yrittää. Sitä väännettiin ja käännettiin, mutta minkä teet, ei se mahdu!!

Miehet kantavat kapineen pois ja minä soimaan itseäni, kuinka tyhmä sitä voi asiakas olla kun ei mittaa että mahtuuko sohva sisään vai ei?? Menee viikko ja huonekaluliike lupailee että sohvan voi purkaa. Lopulta paljastuu että eipä voi, sillä se sattui olemaan sillä tavalla ympäriverhoiltu ettei purkaminen ole mahdollista. Kauppa lupaa kuitenkin vaihtaa sohvan. Tosin sohva on pakko tietysti valita samasta liikkeestä ja valittu sohva oli tietysti ainut mieleinen kaupasta. No, sitten on valittava vähiten paska!

Uusi sohva valitaan ja sitä saa odotella kuusi viikkoa, se tehdään nimittäin tilaustyönä, hieman kalliimmalla kankaalla ja joudun maksamaan lisähintaakin. Tässä vaiheessa koko sohva ottaa jo rajusti päähän.

Kuusi viikkoa vierähtää ja totun kotona katselemaan sohvalle varattua paikkaa, tyhjää nurkkaa josta olin purkanut kirjahyllyn pois uuden kalusteen tieltä. Kalusteliikkeestä soitetaan viimein ja sovimme uudet “sohvansovitustreffit” kuljetusliikkeen kanssa. Sohvaa tilatessa oli varmistettu että sen pystyy purkamaan ja että se oikeasti mahtuu asuntoon. Kuljetusliikkeen ladonoven kokoiset miehet heilauttavat kalusteen taas neljänteen kerrokseen ja mitä ihmettä!?

Ei saatanan saatana! Sohvassa on edelleen käsinojat kiinni!

Ei näin! Sohva ei mahdu ovesta. Sohva ei mahdu ovesta. SOHVA EI MAHDU OVESTA!

Kuljetusliikkeen ladonoven kokoiset miehet suhtautuvat asiaan yllättävän tyynesti. Minä myös: “Näin ei ollut tarkoitus tapahtua.” Olisi aivan liian normaalia jos sohva mahtuisi ovesta. Miehet kantavat sohvan kuorma-autoon ja minä katson perään aivan kuin se olisi kotitilan viimeinen rakas lehmä jota talutetaan teuras-autoon.

Vierähtää viikko ja asiaa selvitellään huonekaluliikkeen, tuon kuluttajan arkkivihollisen kanssa. Kaiken lisäksi katsoimme kuljetusliikkeen miesten kanssa että kangaskin on aivan väärä; ruskea vaikka piti olla tumman harmaa. Paljastuu että kangas on oikea, mutta jostain syystä rappukäytävän valossa kangas näytti väärältä. Liikkeestä luvataan että sohvasta irrotetaan käsinojat ja sitä tuodaan taas sovitettavaksi kun ehditään.

Olen varma etten tule koskaan saamaan sohvaa. Sen piti olla ensimmäinen sohvani, mutta ilmeisesti en tule koskaan saamaan sohvaa.

Suhtaudun asiaan zeniläisellä tyyneydellä. Minä olen tämän yläpuolella. Näin tapahtuu kaikille.

Kuljetusliikkeestä soitetaan ja alan suhtautua näihin puheluihin kuin puhelinmyyjiin. “Jaha, sohvaa olisitte tuomassa. Kiintoisaa.”

Kuljetusliikkeen miehet (nämä ovat muuten kolmannet eri miehet asialla) kantavat sohvan neljänteen kerrokseen ja olen varma etten tule tänäkään iltana saamaan sohvaa sisätiloihin asti. Nautintoa vielä pitkitetään siten että kannetaan ensin kaikki pienet osat ja tyynyt sisään ja jätetään suurin sohva-osa viimeiseksi! Ilmeisesti universumilla ja kuljetusliikkeen miehillä on yhtäläinen määrä dramaturgian tajua.

Mutta mitä! Sohva mahtuu asuntoon!! Hahahaa! I win! Sohva 2 – Lukree 1 !!!

Eikä se loppujen lopuksi niin pahalta näytäkään, oikeastaan ihan ok sohva. Vähän ehkä pökkelömpi kuin ensimmäinen ehdokas, mutta pääasia että sohva mahtuu sisään ja että siinä voi löhötä!

Myöhemmin pidän ystävilleni sohvabileet, jossa juodaan kuplivia juomia ja syödään munkkeja! Sohva on asunnossa, eläköön sohva! Heil sohva!

Enää pitää opettaa etteivät kissat pissi sille.

Itä-Helsinki ei anna armoa

Lähipubissa “yhdellä” käydessäni samassa pöydässä istunut muukalainen kertoi ajasta jolloin oli työttömänä ja karaoke oli juuri saapunut itä-Helsinkiin. Hänelle tarjottiin koko ilta ravintolassa kunhan hän vain laulaisi kappaleen “Mä joka päivä töitä teen”.